Yhdistyksen säännöt

Maisemasuunnittelijat ry:n säännöt 2011

1 § YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Maisemasuunnittelijat ry.
Landskapsplanerarna rf.
Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

2 § YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia viheraluesuunnittelijoiden ammattivalmiuksia ja yleisiä toimintaedellytyksiä kehittävänä valtakunnallisena yhdistyksenä laadukkaan ja ammattitaitoisen viheralueiden suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon hyväksi. Yhdistyksen tarkoitus on lisäksi toimia edustamansa ammattialan arvostuksen kohottamiseksi.

Yhdistys järjestää keskustelu- ja täydennyskoulutustilaisuuksia, opintoretkiä ja näyttelyitä. Yhdistys osallistuu tavoitteidensa kannalta tärkeimpiin yhteistoimintamuotoihin ammatillisten sidosryhmiensä ja julkisten tiedotusvälineiden kanssa sekä julkaisee ammattialaa koskevaa materiaalia. Yhdistys toimii Viherympäristöliitto ry:n jäsenjärjestönä.

Yhdistyksellä on oma tunnus, jota yhdistyksen varsinaiset jäsenet voivat ammattitoiminnassaan käyttää, samoin kuin viheraluesuunnittelijan ammattinimikettä.

Yhdistys on oikeutettu vastaanottamaan ja hallitsemaan lahjoituksia ja testamenttejä.

3 § YHDISTYKSEN JÄSENET

1. Henkilöjäsenet

Henkilöjäseneksi on oikeutettu liittymään henkilö, joka virka-, työ- tai konsulttitehtävissään toimii viheralueiden suunnittelijana, rakentamisen ja kunnossapidon valvojana, rakennuttajana tai näihin liittyvissä opetustehtävissä.

Henkilöjäsenen pätevyysvaatimuksena on maisema- ja ympäristösuunnittelutehtäviin soveltuva korkea-asteen tutkinto.

Henkilöjäsenen edellytetään toimivan työssään yhdistyksen tarkoituksen edistämiseksi ja toteuttavan työssään yleisesti alalta edellytettäviä hyviä toimintatapoja.

2. Yritysjäsenet

Yritysjäseneksi on oikeutettu liittymään sellainen oikeuskelpoinen yritys, jossa on päätoimisena suunnittelijana maisema-ja ympäristösuunnitteluun soveltuvan korkea-asteen tutkinnon omaava henkilö. Suunnittelijalla tulee olla tutkinnon suorittamisen jälkeen vähintään kahden vuoden työkokemus ympäristösuunnittelutehtävistä. Yrityksen tulee esittää referenssejä suunnittelukohteista sekä yhden kohteen suunnitelma-asiakirjat, joiden laatimisesta on vastannut yrityksen päätoiminen suunnittelija.

Yrityksen tulee osoittaa toimineensa ympäristönsuunnittelutehtävissä vähintään kahden vuoden ajan ja että sen kaikki lakisääteiset velvoitteet on hoidettu moitteettomasti.

Yrityksen edellytetään toimivan noudattaen alan hyviä toimintatapoja.

3. Opiskelijajäsenet

Opiskelijajäseneksi on oikeutettu liittymään maisema- tai ympäristösuunnittelun korkea-asteen tutkintoa suorittava. Opiskelijajäsen voi tutkinnon suoritettuaan hakea jäsenyyden muutosta henkilö- tai kannattajajäseneksi työtehtäviensä mukaan.

4. Kannattajajäsenet

Kannattajajäseneksi voidaan hyväksyä sellainen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta ja toimintamuotoja.

5. Kunnia- ja vapaajäsenet

Kunnia- ja vapaajäseneksi voidaan kutsua sellainen henkilö, joka on merkittävällä tavalla edistänyt maassamme niitä asioita, joihin yhdistys toiminnassaan pyrkii.

Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet kirjallisen hakemuksen perusteella. Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi.

Vuoden alkupuolella eroava jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistykselle puolet ko. vuoden jäsenmaksusta ja vuoden lopulla eroava jäsen koko jäsenmaksun.

Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, joka on toiminut yhdistyksen tarkoitusperien kannalta vahingollisesti tai laiminlyönyt sääntöihin perustuvia jäsenvelvoitteitaan. Saavutetut jäsenoikeudet turvataan.

4 § JÄSENMAKSUT

Jäsenmaksun suuruuden määrää vuosikokous.

Jäsenmaksu määrätään erikseen:
1. Henkilöjäsenelle
2. Yritysjäsenelle
3. Opiskelijajäsenelle
4. Kannattajajäsenelle
5. Kunnia- ja vapaajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.

5 § HALLITUS

1. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kuusi kahdeksi toimintavuodeksi valittua muuta jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallituksen muista jäsenistä on kolme erovuorossa vuosittain. Varajäsenten toimikausi on kaksi vuotta.

2. Hallitus valitsee yhdistykselle varapuheenjohtajan, sihteerin ja varainhoitajan keskuudestaan sekä tarvittaessa muita toimihenkilöitä myös hallituksen ulkopuolelta.

3. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai vähintään kolmen hallituksen jäsenen vaatimuksesta. Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan lisäksi kokouksessa on vähintään kolme hallituksen jäsentä.

4. Hallituksen tehtävänä on:

1. kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat
2. panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset
3. huolehtia yhdistyksen rahavarojen ja muun omaisuuden hoidosta
4. käsitellä jäsenanomukset ja eroasiat
5. pitää luettelo yhdistyksen jäsenistä
6. edustaa yhdistystä ulkopuolisiin ja jäseniin nähden
7. tehdä yhdistyksen puolesta sitoumuksia
8. laatia yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset
9. laatia ehdotukset yhdistyksen talousarvioksi ja toimintasuunnitelmaksi
10. huolehtia yhdistyksen julkaisu- ja tiedotustoiminnasta
11. valvoa yhdistyksen arvovallan säilyttämistä
12. pitää yhteyttä kotimaisiin ja ulkomaisiin järjestöihin
13. muuten hoitaa yhdistyksen asioita ja ryhtyä tarpeellisiin toimiin yhdistyksen tarkoitusten toteuttamiseksi
14. valita varsinainen edustaja ja hänen henkilökohtainen varajäsenensä Viherympäristöliiton hallitukseen Viherympäristöliiton sääntöjen puitteissa

6 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi yhdessä.

7 § TILIKAUSI

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös ja vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta.

8 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET

Yhdistyksen kokouksia ovat vuosikokous ja yhdistyksen ylimääräinen kokous.

Kokoukset kutsuu koolle hallitus joko lähettämällä jäsenille kirjeen tai ilmoittamalla vuosikokouksen hyväksymissä lehdissä. Kokouskutsu on postitettava tai julkaistava viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksessa käsiteltävät asiat.

Vuosikokous pidetään helmi-maaliskuun aikana. Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii.

Varsinaisilla henkilöjäsenillä on yksi ääni ja varsinaisilla yritysjäsenillä on kaksi ääntä yhdistyksen kokouksissa.

Päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä, paitsi äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa, mutta henkilövaali ratkaistaan arvalla.

VUOSIKOKOUKSESSA:

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi äänten laskijaa.
2 Esitetään edellisen toiminta- ja tilivuoden toiminta- ja tilikertomus sekä tilitarkastajien lausunto.
3. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle sekä muille tilivelvollisille.
4. Määrätään yhdistyksen toimihenkilöiden palkkiot.
5. Hyväksytään toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruus seuraavaksi toimintavuodeksi.
6. Valitaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
7. Valitaan kolme jäsentä hallitukseen erovuoroisten tilalle. Lisäksi valitaan kaksi varajäsentä joka toinen vuosi.
8. Valitaan seuraavalle tilikaudelle kaksi tilintarkastajaa sekä heille varamiehet.
9. Päätetään yleisestä ja jäsenille kohdistuvasta tiedotustoiminnasta ja ilmoituslehdistä.
10. Päätetään muista hallituksen tai jäsenten esittämistä asioista.

Jäsenten kokouksen käsiteltäväksi esittämät asiat on annettava hallitukselle viimeistään 30 päivää ennen kokousta, muutoin asia voidaan käsitellä vain jos kokous sen yksimielisesti hyväksyy.

9 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta tulee voimaan, jos kyseinen päätös tehdään kahdessa peräkkäisessä vähintään kahden ja korkeintaan kolmen kuukauden välein pidettävässä kokouksessa kolmen neljäsosan (3/4) äänienemmistöllä.

Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, käytetään sen jäljelle jääneet varat viimeisen kokouksen päättämällä tavalla maamme viheralueiden suunnittelu- ja rakentamistaitojen yleisen kehittämisen hyväksi.

Kommentointi on suljettu.